Joku tai ehkä monikin on sanonut, että elämä itsessään on paljon meielnkiintoisempaa ja uskomattomampaa, kuin mikään tarina tai saippusarja. huomaan sen pitävän taas paikkansa. Juuri, kun luulet tietäväsi mitä elämä nyt on, se muuttaa suuntaa ja ei auta, kuin mennä mukana.

Ehkä muutos on väärä sana, on niin paljon itsestä kiinni, miten valitset elää. Ehkä minun tulisi puhua mieluummin mahdollisuusksista, kuin suunnan muutoksesta. Yhtäkkiä huomaan, että minulle tarjoutuu montakin mahdollisuutta muuttaa elämääni, vitsi piileekin siinä, kuinka valitsen, mikä on se "oikea" valinta. Jokaisesta valinnasta seuraa polku, joka haarautuu vielä useampaan. se päätös, mitä lähteä seuraamaan on joskus vaikea. Ajattelenko myöhemmin, miksi valitsin näin, kadunko päätöstä? Mutta voinko elää tai valita, jos minun täytyy miettiä jo miten valintani vaikuttavat?

Eräs erittäin viisas mies sanoi minulle kerran: "tee päätös ja pysy siinä". Silloin tein väärän päätöksen, mutta yhtäkaikki, seisoin sen päätökseni takana. Niin kai se täytyy joka polunmutkassa tehdä, punnita vaihtoehdot, tehdä päätös ja pysyä siinä.

Uneksin. on mustaa ja vihreää. Käyn niitylle nukkumaan kolmen liikkumattomattoman sammakon viereen. herään kun on vaikea hengittää, pieniä kärpäsiä lentelee pääni yläpuolella parvittain. Puhallan niitä kohti ja huomaan, että päälläni on hämähäkinverkkoja päällekäin, niin että niistä muodostuu suuri valkoinen harso. Paikka on kuin teatterin musta lava. Sammakot ovat edeleen vierelläni liikkumattomina. Lähden konttamaan takaperin pois, ja näen hämähäkkejä verkoissaan. Puhkaisen seitiin reiän ja kohta on helpompi hengittää.

Aikaa on kulunut vuosia, enemmän kuin pysytn muistamaan, enemmän kuin haluan muistaa. useita tunteja, miljoonia sekunteja, eikä mikään ole muuttunut kummemmaksi.

Ajan aalloista ja tuulista tulivat vuodet, jotka veivät eteenpäin, koskaan katsomatta taakse. En minäkään katsonut, muutaman kerran vilkaisin. Mitä hyödyttäisi maata sängyssä ja antaa ajatusten vaeltaa kauas, kauemmas kuin mihin pystyisi vaikuttamaan.

Ajassa liikaa kirpeitä muistoja, liikaa kaduttaa, liian vähän tekoja. Kuka sen sanoo? Mihin saa olla tyytyväinen, mihin pitää olla pettynyt?Olenko minä epäonnistunut, vai saavuttanut sen mitä pitikin? Voiko sitä edes nyt miettiä. mutta ellei voi, kuinka teen päätöksen jatkosta?

Joskus mietin milloin minusta tuli näin vanha? Ei fyysisesti, vaan mieleltäni. Milloin lakkasin kirjoittamasta, milloin annoin arjen valua päälle ja jäädä siihen, milloin loin ajatella, etten voi vaikuttaa? Annoin ajan kulua jo liian kauan tuudittautuen ajatukseen että tässä tämä nyt on/oli, mitään ei ole enää tehtävissä. Ja nythän se vasta onkin, kaikki on edessä, kaikki mitä haluan.

Jätän ne kirpeät muistot, ne kurjat tunteet, pysykää siellä minne kuulutte, unohduksisssa. teidät on käsitelty, eikä teillä ole enää vaikutusta minuun.

Anna minun kävellä hiljaa, pienin pehmein askelin.
Läpi uni usvan hiivin, kosketan sinua vain vähän, jottet heräisi.
Tässä minun on hyvä, vahdin untasi, hiivin hiljaa ikkunaan, lumihiutaleet leijuvat äänettömästi hiljaiseen maisemaan.
En avaa ikkunaa, tiedän kyllä mille siellä tuoksuu.
Sinä huokaat unissasi, katson sinua. Kävelen hiljaa takaisin sänkyyn, kaivaudun kainaloosi ja nukahdan hymyillen. ja ulkona hitaat hiutaleet jatkavat tanssiaan.

Hiljaiseen jokeen kahlaa, antaa virran viedä,
kieppuu kuivunut lehti, ympäri, ympäri.
Ylhäällä aurinko, alhaalla hiekkapohja, eteenpäin,eteenpäin,
ylös, alas, pienten aaltojen mukana.

Joki laulaa, kuiskii, kikattaa,pyörittää.
Eteenpäin, eteenpäin, kiireellä kieppuu ja kikattaa.

Lehti ei halua enää pois, pyörii ympäri,ympäri,ympäri,
ja aurinko ylhäällä, hiekkapoja alhaalla.

Puita kannettu pinoon talon nurkalle, sammal valtaa kattoa pikku hiljaa hiipien. Lunta odotellessa luot katseesi taivaalle tähtiin. "Oletko siellä", kuiskaat saamatta vastausta. Korvissa humisee ääni, joka on ollut siellä jo jonkin aikaa, se kuiskii vieraalla kielellä, niin ettet ymmärrä mitä se tahtoo sanoa. Olet jo lakannut kuuntelemasta sitä, se toimittaa enää taustamusiikin virkaa. Pahimpina öinä se on kirkunut sinut hereille, mutta mitä sitten, onhan tässä aikaa nukkua. lopulta se kuitenkin on aina vaimentunut pieneksi hurinaksi taustalle.

"Ei se ole minun keksintöni alunperin kirjoittaa siitä, kuinka ääneen lukeminen voi tehdä asioista eläviä..Olen joskus varmasti lukenut sen ajatuksen jostain, joka on jo kauan sitten minulta unohtunut..

Onhan siinä logiikkaakin, ajatteles..samalla tavalla kun ääneen lausutut ajatukset tulevat todemmiksi, miksi ei myös ääneen luettu teksti. Se ei enää ole vain musteisia merkkejä paperilla, vaan se saa äänen, se saa lausutun muodon, josta se voi koota itselleen olevan hahmon. Aika jännä ajatus..ehkä myös pelottava? Toisaalta, eikö ihan yhtä pelottavaa ole sekin, kun jotkit synkät ajatukset sanotaan ääneen, kun ne alkavat elämään..Mitään sanottua ei voi enää purkaa, sitä ei voi enää vangita takaisin päähän, eikä sitä voi enää pakottaa kirjansivuille musteeseenkaan. Kun se on lausuttu ääneen se on vapautettu, niinkuin lampunhenki, jolle toivot itse vapaasta tahdostasi vapauden. Se alkaa elämään omaa elämää, riippumatta siitä mitä ääneen lausuja toivoo, tai haluaa sen tekevän. Olet vapauttanut sen ja uudelleen sitä ei voi enää kahlita."