Ja niin kirjoitti Saima päiväkirjaansa, kirjoitti kun ei muuta voinut, hänet oli naulattu tuoliin, ajatuksineen, kirjoitustensa kanssa:

"Istun sinua vastapäätä. Näytät niin kauniilta, niin puhtaalta.  Olen juuri suudellut sinua, sanonut avanneeni sinulle uusia mahdollisuuksia, näyttänyt uusia ovia.

Mietin onko minulla siihen kuitenkaan oikeus, onko sinun elämäsi pakko olla samanlaista kuin minun, pitikö minun väkisin avata silmäsi, viedä sinut sinne, mistä ei enää ole paluuta. sanot, että olet onnellinen, kuitenkin näen silmäsi, näen niitä syvemmälle ja tunnen itseni demoniksi pääsi sisällä. En voi lakata ajattelemasta sinua, etkä sinä enää ajattele muuta kuin minua. Mikä täydellinen symbioosi, mikä kirjoituksen aihetta antava kutkuttava tilanne.

Olenko pettänyt sinut sanomalla rakastavani, näyttämällä sen, johdattamalla sinua yhä syvemmälle maailmaani. Kannanko minä ne seuraukset, vain jätänkö sinut katsomatta taakseni, tietäen, ettei sinulla ole mitään mihin palata. Onko se minun oikeuteni, vai petinkö sinut näyttämällä ne ovet, avaamalla uuden maailman suoraan silmiesi eteen. Olenko velvoitettu nyt oppaaksesi lopuksi aikaa, eikö minulla enää ole oikeutta lopettaa tätä. Minä, minä, minä, muuta en voi edelleenkään ajatella. kaiken jälkeen olen vain minä, minä, minä, se demoni onkin minun mielessäni, näin vain heijastuksen siitä silmissäsi, siitä minkä sinä näet. Et sinä tarvitse minua, niinkuin luulen, minä tarvitsen sinua, kuvittelen vain asian olevan toisin päin, kuvittelen sen niin, jotta voin tuntea itseni kokonaiseksi, tärkeäksi..."

Joku tai ehkä monikin on sanonut, että elämä itsessään on paljon meielnkiintoisempaa ja uskomattomampaa, kuin mikään tarina tai saippusarja. huomaan sen pitävän taas paikkansa. Juuri, kun luulet tietäväsi mitä elämä nyt on, se muuttaa suuntaa ja ei auta, kuin mennä mukana.

Ehkä muutos on väärä sana, on niin paljon itsestä kiinni, miten valitset elää. Ehkä minun tulisi puhua mieluummin mahdollisuuksista, kuin suunnan muutoksesta.

Yhtäkkiä huomaan, että minulle tarjoutuu montakin mahdollisuutta muuttaa elämääni, vitsi piileekin siinä, kuinka valitsen, mikä on se "oikea" valinta. Jokaisesta valinnasta seuraa polku, joka haarautuu vielä useampaan. se päätös, mitä lähteä seuraamaan on joskus vaikea. Ajattelenko myöhemmin, miksi valitsin näin, kadunko päätöstä? Mutta voinko elää tai valita, jos minun täytyy miettiä jo miten valintani vaikuttavat?

Eräs erittäin viisas mies sanoi minulle kerran: "tee päätös ja pysy siinä". Silloin tein väärän päätöksen, mutta yhtäkaikki, seisoin sen päätökseni takana. Niin kai se täytyy joka polunmutkassa tehdä, punnita vaihtoehdot, tehdä päätös ja pysyä siinä.

Uneksin. on mustaa ja vihreää. Käyn niitylle nukkumaan kolmen liikkumattomattoman sammakon viereen. herään kun on vaikea hengittää, pieniä kärpäsiä lentelee pääni yläpuolella parvittain. Puhallan niitä kohti ja huomaan, että päälläni on hämähäkinverkkoja päällekäin, niin että niistä muodostuu suuri valkoinen harso. Paikka on kuin teatterin musta lava. Sammakot ovat edeleen vierelläni liikkumattomina. Lähden konttamaan takaperin pois, ja näen hämähäkkejä verkoissaan. Puhkaisen seitiin reiän ja kohta on helpompi hengittää.

Aikaa on kulunut vuosia, enemmän kuin pystyn muistamaan, enemmän kuin haluan muistaa. Useita tunteja, satoja päiviä, eikä mikään ole muuttunut kummemmaksi.

Ajan aallokoista ja tuulisilta tienoilta tulivat vuodet, jotka veivät eteenpäin, koskaan katsomatta taakse. En minäkään katsonut, muutaman kerran vilkaisin. Mitä hyödyttäisi maata sängyssä ja antaa ajatusten vaeltaa kauas, kauemmas kuin mihin pystyisi vaikuttamaan.

Ajassa liikaa kirpeitä muistoja, liikaa kaduttavaa, liian vähän tekoja. Kuka sen sanoo? Mihin saa olla tyytyväinen, mihin pitää olla pettynyt? Olenko minä epäonnistunut, vai saavuttanut sen mitä pitikin? Voiko sitä edes nyt tietää. Ellei voi, kuinka teen päätöksen jatkosta?

Joskus mietin milloin minusta tuli näin vanha? Ei fyysisesti, vaan mieleltäni. Milloin lakkasin kirjoittamasta, milloin annoin arjen valua päälle ja jäädä siihen, milloin aloin ajatella, etten voi vaikuttaa? Annoin ajan kulua jo liian kauan tuudittautuen ajatukseen kaiken lopullisuudesta, mitään ei ole enää tehtävissä. Ja nythän se vasta onkin, kaikki on edessä, kaikki mitä haluan.

Jätän ne kirpeät muistot, ne kurjat tunteet, pysykää siellä minne kuulutte, unohduksisssa. Teidät on käsitelty, eikä teillä ole enää vaikutusta minuun.

Anna minun kävellä hiljaa, pienin pehmein askelin.
Läpi uni usvan hiivin, kosketan sinua vain vähän, jottet heräisi.
Tässä minun on hyvä, vahdin untasi, hiivin hiljaa ikkunaan, lumihiutaleet leijuvat äänettömästi hiljaiseen maisemaan.
En avaa ikkunaa, tiedän kyllä mille siellä tuoksuu.
Sinä huokaat unissasi, katson sinua. Kävelen hiljaa takaisin sänkyyn, kaivaudun kainaloosi ja nukahdan hymyillen. ja ulkona hitaat hiutaleet jatkavat tanssiaan.