Milloin helvetissä se ääni kuiskasi sisälläni että nyt riittää, milloin se päätti etten voi olla onnellinen, milloin se antoi veitsen käteeni ja nauroi. Ihanko todella sitä täytyy käyttää, jotta fyysinen kipu olisi suurempi, kuin tämä mitä nyt tunnen, milloin se menee yli? Milloin ylitän sen maagisen rajan, milloin ylitän sen fyysisen rajan, jolloin minulla ei enää ole paluuta tänne, muuten kuin muussa muodossa? Milloin voin sanoa olevani vapaa? Vapaa tuskasta, vapaa vihasta, vapaa pahastaolosta?
Sittenkö kun veitsi on viiltänyt niin syvältä, että kauhu muuttuu raukeudeksi ja lopulliseksi uneksi? Vai tuleeko herääminen ennen sitä? Kipeä herääminen? Milloin lopetan kaiken tämän, milloin joku muu lopettaa sen puolestani? Loputtomia tuskaisia tunteja, loputtomia tuskaisia kysymyksiä, eikä mikään puuduta niitä. Luoja tietää minä olen yrittänyt, koittanut jokaista keinoa. Olen myynyt ruumiini halvalla, niin halvalla, että olisi sen häpeän luullut puhdistavan sieluni, olen paloitellut sieluni pahoilla teolla ja tekemättä jättämisillä, niin pieniksi, että olisi luullut kaiken jo olevan yhdentekevää, ja silti se ei mennyt niin. Kuinka paljon minun on vielä hajottava, kuinka paljon revittävä itseäni, ennen kuin tämä loppuu? Milloin tämä riittää?